Hiljaista ei kylläkään ole pidellyt tontilla, mutta nettiyhteydessä kylläkin. Siitä tämä breikki. Juttua, tai ainakin kuvia, ois kyllä piisannut. Hikisiä raksahemmoja on kuvattu edestä ja takaa, mutta niitä ette tule täällä näkemään- jätän ne herkut omaan käyttöön :D:D:D Ja kun nettiyhteys saatiin toimimaan, niin sitten tuli irtiotto raksahommista ja parisuhteen laatuaikaa Kokkolassa Asuntomessuilla.
Matkaa oli ihan kiitettävästi (=6h ajomatka), mutta eipä tuntunut messuille päin ajellessa missään (kotiin päin olikin sitten jo vähän puuduttavampaa- varmaan siksi että tiesin mulla alkavan vikan lomaviikon...). Itse asiassa mitä pidempi ajomatka, sitä mukavampaa ton siipan kanssa! Meillä on aina mukava fiilis ja rupatellaan kaiken maailman juttuja maan ja taivaan väliltä. Siis ihan ykkösluokan aikaa, kun ehtii toisen kanssa jutskailemaan ;)
Matkalla hieman hymyilytti, kun näki rakenteilla olevia Kreivitaloja ja huomasi miettivänsä, että mahtoiko niistä joku olla "blogituttavien" :)
Majoitus meillä järjestyi miehen työn kautta ihan vain mökkiolosuhteisiin (= IHANAA luonnonrauhaa!!!). Hämmästys oli suuri, kun metsämaiseman lisäksi löytyi tälläistä:
Messualue meinasi seisauttaa veret upealla sijainnillaan (kas, kun meri-ihmisiä ollaan)- IHAN MIELETÖN SIJAINTI !! Innokkaasti lähdettiin taloja kahlaamaan, mutta n. kymmenennen talon kohdalla tuli ähky. Että tätäkö tää nyt sitten on: kun olet nähnyt 1/3 taloista niin se on sitten siinä.... Modernit talot kun ei meitä kiehdo, niin ei siellä montaa "fiilistelytaloa" ollut....
Mies aikoi keskittyä ilmastointiasioihin ja mulle sydämen asioita tällä reissulla oli kattolistat ja pihat. Noin niinku esimerkiksi. Todettiin majapaikassa iltasella jalat hellinä messupäivän jäljiltä, että meidän juna menee jo sellasta menoa että kaikki suunnitelmat alkaa olla niin valmiita ettei messuilta oikein irronut mitään. Muutamia pieniä yksityiskohtia lukuunottamatta.
Mutta mutta....PIHAT OLIVAT SUURENSUURI PETTYMYS !!! Mielestäni kaksilla viimeisillä messuilla oli satsattu myös pihaan. Sellanen fiilis jäi, että Kokkolassa oli läntätty pihaan kivetystä, vähän nurtsia, muurikivillä korotettu kukkapenkki ja that´s it.
Meille riitti yksi päivä messuilla, vaikka olimme varautuneet siellä käymään seuraavanakin päivänä katsomaan sellaisia yksityiskohtia jotka jäivät mieltä vaivaamaan (kuten aikaisemmilla messuilla on käynyt). Meillä jäi liput käyttämättä (vaparit, onneksi...) ja annoimme ne eteenpäin toisten iloksi. Joten voi harmin harmi, me pääsimme toisena päivänä kiertelemään Kokkola-cityä ja sen sisustusliikkeitä. Anttilaankin piipahdettiin hakemaan rouvalle maalarinteippiä ja virkkuukoukku automatkalle askartelua varten (=ostin messuilta
Kankurin osastolta, Kannustalon pihalta) pientä väkerrettävää) Jos se onnistuu, laitan tänne kuvan ;). Ja hupsista keikkaa, Anttilasta löytyi valkoiset metalliset puutarhakalusteet meidän tulevalle parvekkeelle. Huom! 70%:n alennuksella. Nyt jäi taas lisää rahaa johonkin muuhun...vaikka siihen Pappelinan muovimattoon, jota Villa Metsätähden blogissakin kehuttiin ;)
Eli käytiin
Zinnassa ja siellä oli se iiiiihana wc-paperiteline jota olen kuolannut Loviisan Aitassa. Mutta en ostanut sitä vielä(kään)- haluan ensin nähdä, sopiiko se kumpaankaan toilettiin. Järkeä päässä siis kerrankin sisustusshoppailussa.
Vanha kaupunki oli mun juttu (ihan niinkuin Loviisassa ja Porvoossakin). Kävimme saamassa erinomaista palvelua
Pormestarinkadun kahvilassa - ihan kuin oltais pumpsahdettu muutama kymmenen vuotta taaksepäin, kun kaffet sun muut tuotiin pöytiin tarjottimella. IHAN LUKSUSTA !! :)
Tässä kun on palvelua innostuttu kehumaan, niin kehutaanpa nyt sitten oikein olan takaa. Paikkakunta, jossa yövyimme, tarjosi pienuudestaan huolimatta hyviä ostospaikkoja. Sukulaisille löytyi
Wihtorista tuliaisiksi myllyssä jauhettuja jauhoja ja hiutaleita. Raksamiesten huumoria pyrittiin ylläpitämään hellesäistä huolimatta näillä:
Parhaan palvelun diplomin tuolta reissulta saa ehdottomasti
AnnHelen, jonka tapasimme eräässä hänen suunnittelemassaan messukohteessa. Huomasin SUUREKSI ilokseni, että hänellä on sisustuspuoti majoituspaikkakunnallamme ja SUURTA harmittelua ääneen siinä sitten pidin, kun puoti ei ole sunnuntaisin auki... Ystävällinen puodin pitäjä ehdotti, että soiteltaisiin niin voisimme pistäytyä puodissa sunnuntaina. JEE ! Ja voin sanoa, että käynti kannatti: a) tein hyviä löytöjä; ostosten lisäksi tiedän mistä tilaan verhot uuteen kotiin ja b) NYT TIETÄÄ MIESKIN, MISTÄ TUO JATKOSSA TULIAISET TYÖREISSULTAAN !!!! :D:D:D
Tässä teille kuvakavalkadia reissulta:
1. Ihanuuksia (joita vain ihailtiin ja joita meille ei tule)
 |
| Voi huokaus! |
 |
| ...että kyllä kelpaisi mamman näissä maisemissa askarrella... |
 |
| Tämä kuuluisi kategoriaan, että jospa sittenkin tälläistä tapettia... |
|
|
2. Ideoita ( jotka tulevat näkymään uudessa Kodissa)
 |
| Tämänsuuntaista värisävyä on odotettavissa meilläkin |
 |
| Bendersin kivestä HAAVEILEN ... |
 |
| Ideaa autotallin kupeelle...reunuskivet on tosin ilmeisesti kiireessä rätvästy paikoilleen... |
 |
| Bendersin muurikiveä...aika jees.... |
 |
| ...eikä hullumpi tää Benders tämänmuotoisenakaan... |
 |
| Tämän tyyppistä sohvapöytää olisi hakusessa... |
 |
| Olen kauan ihaillut näitä Eija Porkolan tonttuja. Hän on osannut luoda polun tälläiselle jouluhöperölle takaisin vanhanajan joulutunnelmaan :) Tälläinen tonttu on haavenaani saada. Ja piru vie aion sen jossain vaiheessa vielä toteuttaa! ;) |
 |
Huono kuva, mutta kyseessä siis paperinarusta tehty verho. Tulee meille, ehkä vaatehuoneen ikkunaan josta tumpulan emännän kädenjälki ei näy muille kuin omalle väelle ;)
|
|
3. Kekseliäisyyksiä
 |
| Tämän paperimassan materiaalin haluaisin tietää !!! |
 |
| Tosi hauska idea laittaa näinkin pieneen tilaan kaappi |
 |
| Näitä ruusuja pyörittelin viime talvena- Rintalan Jukka on sitten keksinyt käyttää niitä tällä tavalla... |
|
|
4. Ruokahuoltoa
 |
| Pormestarin kahvilassa |
 |
| Mies halusi näyttää työreissuruokansa majoituspaikkakunnan paikallisesta kuppilasta. Annoksen nimi on Herkkulautanen... |
|
|
5. Ostoksia
 |
| Jokaisesta kyökistä pitää tietenkin löytyä myös nämä ;) |
 |
| Tähän tulee roikkumaan joko ala-tai yläkerran käsipyyhkeet |
 |
| Ja ihan vaan perheen miehiä ajatellen: 2 dippiastiaa tulevia korismatsikotistudioita varten |
|
6. Estetiikkaa
 |
| Ihan kuin näkymä Porvoosta |
 |
| Kaunista vanhaa roosaa... |
 |
| Huoh..tälläiset ikkunat kun sais.... |
 |
| Prinsessaelämää! |
 |
| Voiko tästä ikkunanpokat enää kaunistua? |
7. Surua
8. Huumoria
 |
| Meidän talolle taitaa tulla vähän toisensävyinen nimi.... |
9. Opetusta
 |
| Alueen asukkaille oli rakennettu uimapaikka. Meille riittäisi, jos kaupunki suostuisi edes siistimään alueet, kuten lupasi. kyllä me sitten siitä jatkettais....voisko kaupungin väki ottaa tästä vähän opiksi... |
|
|
|
10. Viimeiset katseet
 |
| Haikeita katseita loin luontoon auton startatessa. Aika nihkeää on töihinpaluu pian... |
 |
| Kotiin päästyämme päivä oli jo ehtinyt vaihtua iltaan. |
|
|
Hyvä reissu, hyvässä seurassa! <3
Olipas kiva kuulla Kokkolan kuulumisia :) Mulla pikkuveli serkkuineen oli laatottanu muistaakseni 6 pihaa tuolla messualueella, mutta en vain tiedä mitkä. Tuskin ainakaan tuota, missä oli noin huonosti laitettu nuo kukkapenkin reunat :D
VastaaPoistaTäällä ihailtiin myös tuota Heikius-husin tyttöjen huoneen tapettia. Tykästyin siihen kovasti, mutta mies meinasi, että moista ei meidän taloon tule :D Samoin huomattiin tuo pieni ja kapea kaappi. Miehelle sanoinkin, että saat sitten joskus nikkaroida samantyylisen, ehkä vähän isompana ;)
Ihania löytöjä olit tehnyt ja mukava kuulla, että reissu oli kaikin puolin mielekäs!
Minä odottelen, että mies naputtelee mulle sellaisen Kannustalon kannellisen kasvi"laatikon", jonka kertoi Oma koti-messuilla ollessamme olevan helpon tehdä ;)
VastaaPoistaSen verran pitää vielä kommentoida, että Teri-talot näytti muuttaneen talonsa tolppa-tyyliää Kannustalon suuntaan ja mies luuli Heikius husin taloa Kannustaloksi- niin lähellä alkavat tyylissään olla!
Kiva lukea että joku muukin askartelee paperinarujen parissa.. ;) Meille on tulossa verhot paperinarusta, ihan itse neuloen. Katsotaan sitten kehtaako niitä kuitenkaan ikkunaan ripustaa...
VastaaPoistaKiitos kivasta messurapsasta!
Heippa!
VastaaPoistaOlipas kiva lukea matkakertomuksesi!! Vattaja on ehdottomasti yksi maailman kauneimmista paikoista. Ja kaunis kiitos kehuista, oli mukava tavata teidät! Laitoinkin linkkiä blogiisi firman Facebook-sivuilta,(toivottavasti se on ok..)kerroin siellä kuinka mukavalta työni asuntomessuilla on tuntunut kun saa mahdollisuuden tavata uusia ihmisiä joista onnekseni vielä tulee asiakkaitakin! :)
Ei muuta kun lykkyä tykö rakentamisen kanssa, tulen seuraamaan miten etenette! :) Aurinkoista kesänjatkoa teille!
-A-
Osmankaami: laitatko kuvia eetteriin, miten onnistuit? Minä alan heti väkertämään paperinarusta, kunhan saan kaikki nuo keskeneräiset väkerrykset tehtyä;) Olen ihan pro jättämään jutut kesken ja aloittamaan innokkaana jotain uutta....
VastaaPoistaAnnHelen: LÄMPIMÄSTI TERVETULOA TÄNNE ! :) Linkki on ihan ok ;) Kiitos kannustuksesta- odotan vaan jo NIIN kovin että päästäisiin tekemään talon sisälle pintoja, että pääsisin sisustamaan taloa ;)
Mia: Kysymys no1. Mitä ihmettä olet tehny virkkuukoukulla ja maalarinteipillä yhdessä??? Kyllä mie sen paperinarun ymmärrän, että siitä tehdään jotain, mutta kerro ihmeessä mitä tehdään maalarinteipistä? :))
VastaaPoistaKysymys no2. Kerroitko P:lle, että sen ruoka-annos tulee kuvattua blogiin? hihhiiii!
Kysymys no3. Mitä ihmettä, et siis ostanu sitä telinettä, josta on ollu puhetta jo vaikka kuinka kauan??? Nyt vois alkaa olla jo huolissaan sinusta.
Olipa hauska kirjoitus!! Samoilla suunnilla reissussa, mutta kun meillä oli poijjaat mukana, niin jäi kaikki ylimääräiset mutkat kiertämättä. Onneksi siinä keskustassa ehdittiin pyöriä ja ihanuuksia löytyi sieltäkin. Ne Pappelina matot...oih!