Tästedes lupaan pysyä tiukasti raksakirjoituksissa, mutta koska siellä pitelee hiljaista niin pakkohan se on kertoa meidän OIKEASTA kesälomasta. Jonka luulin olevan viikon mittainen, mutta kas kummaa kyllä sitä rakentajan planttu joutuu päivystämään 24/7 puhelinta ja pitää langat käsissään ;).
Meidän lomareissu #1 suuntautui veneellä viimekesäiseen tapaan Porvooseen. Reissu ei tehnyt poikkeusta tälläkään kertaa: sinne oli juhannusaattona niin kova hinku että alkuperäissuunnitelmasta poiketen sinne oli pakko ajaa ilman välietapissa yöpymistä ja niinpä saavuimme Porvoon vierasvenesatamaan klo 01 ja jotakin. Kiitos tuon yöllisen saapumisen me saatiin koko konkkaronkka lomarytmi heti uomilleen, ja edelleen valvotaan tuonne puolille öin ja nukutaan kymppiin :)
Eilen oli sitten pakko lähteä takaisinpäin "johtuen yhdestä jutusta" eli juuri siitä...raksa kutsui veneilijöitä. Ja kuten viime kesänä, lähtö Porvoosta oli haikea ja vaikea. Liekö syynä se, että olen viettänyt yhdet elämäni merkittävimmistä hetkistä siellä aikanaan; esikoinen syntyi siellä ja asuin siellä muutaman tovin vauvaelämää viettäen. Vaikutti siltä, että tuo 13v esikoinen oli hmm..hieman kyllästyneen oloinen kun selitin joka ikisen kadunmutkan, jossa olin häntä vaunuissa työnnellyt. ...sellaista haikeaa muisteloa mammalle...
Mutta sen pitemmittä löpinöittä pääsette hetkeksi mukaani matkallemme kuvien saattelemana:
 |
| Kun kerran juhannuksena lähdetään merelle, kuuluu koivut asiaan ;) |
 |
| Juhannusyön maisemaa mereltä |
 |
| ..maisema muuttui ihan aavemaisen kauniiksi jossain välissä... |
 |
| ..ja jossain vaiheessa taivas tuntui olevan tulessa- kuvaaja vaan ei osannut ikuistaa sitä kuvaan ;) |
 |
| Tältä näytti yöllinen juhannus-Porvoo, kun saavuimme venesatamaan |
 |
| Vanha Porvoo on täynnä ihania yksityiskohtia ! |
 |
| Sää oli juhannuspäivänä melko vaihtelevainen kuten taivaan väristä ja auringonpaisteesta näkyy. |
 |
| Vanhaa Porvoon kujia on ihana kävellä rauhassa |
 |
| Vanhoista taloista voi ihailla niiden värimaailmaa |
 |
| Mihinkähän suuntaan lähtisi...joo- vanhaan Porvooseen ! ;) |
 |
| Vierasvenesataman palvelu "kipparikioskissa"on ystävällistä ja "huoltotilat" ovat hyvät pesukoneineen, kuivausrumpuineen, jääkaappineen, mikroineen, telkkareineen, jne. |
 |
| Kun kerran kaupunki on vanha, on myös kulkepelit sen mukaiset :D |
 |
| Kesän kohokohtiin kuuluu ehdottomasti veneen perästä mereen hyppiminen (sää oli aivan mahtava!)... |
 |
| ...eikä sieltä merestä ois malttanut mitenkään tulla pois.... |
 |
| Kaunis se on kaupunki myös auringon laskettua |
Ja sitten mun päähänpinttymään eli keittiön pöytään. Tämä olisi mun mielestä Se Meidän Pöytä ja luulin, että siippakin olisi ollut sitä mieltä (kuten on maininnut), mutta näemmä mitä lähemmäs pöydän hankinnan ajankohta tulee sitä enemmänkaveri alkaa empimään. Tyypillistä miehen toimintaa, sanon minä!
 |
| Yritin ottaa kuvan ilman poseeraajia, mutta... |
 |
| MUN LEMPPARIPAIKKA PORVOOSSA !!! (tällä kertaa täältä tarttui vaan jotain ihan pientä...) |
 |
| Täältä saa maailman parhaan kanakorin!! :) |
 |
| Ja tämän puodin ovesta kun astuu sisään, tuntuu kuin palaisi ajassa taaksepäin: täällä saa ihan oikeasti palvelua ja myytävät vihannekset sun muut punnitaan kassalla...Hyvää luomu-ja lähiruokaa arvostavan taivas on tämä <3 |
 |
| Tämä kaunokainen oli myytävänä ja siippa meinas soittaa koeajoa, mut ei sitten saanut soittoa aikaiseksi :( |
 |
| Kotiinpaluu solui näin leppoisissa maisemissa ja aivan ihanassa lämpötilassa :) |
 |
| Perinteisesti pysähdyimme Hommanäsin kartanon rantaan, sillä kartanon tuotteet ovat todellisia herkkuja!!! |
 |
| Kartanon pihalla on Löfvingin kahvila ja herkkuja nautittiinkin sitten jo paikan päällä ;) |
 |
..ja sillä aikaa kun pojat puljasi vedessä kartanon rannassa, äipällä oli aikaa ihailla näitä kaunokaisia, joita riittikin tuolla venereitillä todella paljon :)
Kotiinpaluu sujui turvallisesti ja kotisatamaan, siihen tontin tuntumaan, palattiin "ihan ihmisten aikaan". Jotta ehdittäisiin seuraavaksi aamuksi klo 8 tontille. Tekemään jotakin, jonka kerron seuraavassa blogin päivityksessä ;) |
IIiiiiiiks noita kuvia! Aivan mielettömiä maisemia merellä...niin ja Porvoossa tietenkin :D Tuttuja kujia, siellä on tullut tallusteltua. Meillä on sama lempparikauppakin näköjään :))
VastaaPoistaPasille terveisiä, että herran habitus istuu oikein hyvin siihen keittiönpöydän ääreen! Pöytä näyttää tosi kivalta. ostaostaosta!!
aivan älyttömän ihania kuvia!!! oikein tunsi tuon meren tuoksun, tuulen tuiverruksen, hetken hartauden! aaah! tekee mieli merelle... :)
VastaaPoistaTsemppiä tulevaan ja nautitaan nyt tästä lomailustakin! :)
Iiks ja aaks täältäkin.... :D
VastaaPoista