maanantai 23. toukokuuta 2011

Korvesta kortteliksi

Ei riittänyt, että emäntä naputtelee blogia projektin käänteistä. Paikallisen aamulehden toimittaja soitti rakkaalle miehelleni ja kysyi, josko voisi meidän projektista tehdä juttua. Lehti aloitti tulevasta uudesta asuinalueesta yllä olevan otsikon mukaisen juttusarjan kun tontit tulivat jakoon ja haastattelukin liittyisi siihen. Itse en niin kauhean innostunut tuosta haastattelusta ollut, mutta ihan hyvän artikkelin toimittaja kirjoitti. Olen vaan miljoonatsiljoona kertaa mieluummin kameran toisella puolella kuin kuvattavana :(

Haastatteluvalinta osui meihin kuulemma sen perusteella, kun emäntä iloitsi spontaanisti tonttien arvontatilaisuudessa. Kaikki muut kuulemma vaan istua ihmettelivät kun arpa osui omalle kohdalle. Tuohon en osaa sanoa mitään, sen verran arpajaiset jännitti ettei paljon muiden tekemisiä ja tekemättä jättämisiä ehtinyt noteerata...

Artikkelissa kerrottiin vähän taustoja meistä, mitä tähän mennessä on tehty ja mihin suuntaan ollaan menossa. Alueen rakentajien yhteen hiileen puhaltamisesta ja hyvästä yhteistyöstä mainittiin myös. Eli hyvää peeärrää meidän alueelle ;) Ja kuvat, joita jännitin etukäteen oli ihan onnistuneet :D

10 kommenttia:

  1. Voin vain kuvitella ne tuuletukset Mia...Hehhhehhee! Laita linkki tänne siihen juttuun tai sitten skannaa se tänne. Tahtoo nähdä!

    VastaaPoista
  2. Yritin mut ei onnistunut linkin laittaminen :(
    ..sun täytyy mennnä kirjastoon... :D
    Arvaas minne menen Hesassa torstaina käymään ekaa kertaa? Kyllä, SINNE ! ;)

    VastaaPoista
  3. Onnea arpajaisvoitosta:) Varmasti tuulettamisen arvoinen asia.
    Mielenkiinnolla jään seuraamaan rakennuspuuhianne:)

    VastaaPoista
  4. Tuollainenhan on tosi kiva juttu! Teistähän tulee julkkiksia :D Luulis, että teistä tehtäis vielä juttu tai kaks rakentamisen eri vaiheissa. Itse ainakin tykkäisin lukea sellaista artikkelisarjaa :)

    VastaaPoista
  5. SINNE paksu lompakko mukaan! :)

    VastaaPoista
  6. Kaima: kiitos ja kiva kuulla että tätä meidän säätämistä seuraa joku uusi tuttavuus :)
    Jane: Kuten sanottu, en niin kovasti itse "julkisuudesta" välitä mutta tykkään kyllä itsekin lukea tuollaisia juttuja!
    Eeva:Onko vinkkejä mistä niitä paksuja lompakkoja löytää? T: nimim. muutaman paketin juuri postista hakenut ja seuraavaa pakettia odotellessa...

    VastaaPoista
  7. Ei meiltä ainakaan :) Mulla odottaa yksi Puttipajan paketti postissa. Sekin on oikeastaan ihan sun vika, mitäs lähetit sen lehden mulle, hhehehh!

    VastaaPoista
  8. Tilasin sen polkupyöräkellon. Mutta päätin ottaa sinusta mallia ja perustaa sellaisen sisutusliikkeen väliaikavaraston ja pistin sen paketteineen säilytykseen :D

    VastaaPoista
  9. Hyvä Eeva! Tulet huomaamaan miten kätevää on omistaa väliaikavarasto! Kattelin just tänään sieltä Puttipajalta muutamia tyynynpäällisiä, pyyhkeitä sun muita.... aikas kivoja.... ja eikun rekkaa tilaamaan pihaan :D:D:D

    VastaaPoista