keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Kodin sydän osa 2

Keittiötoimittaja on valittu. Joku sivusta seurannut voisi jopa väittää, että pienen painostuksen alaisena. Timpuri nimittäin ilmoitti, että on vain yksi ainoa oikea keittiötoimittaja ja hän suostuu kasaamaan vain yhden firman kaappeja. Vaan kaveri on varsinainen huumorismies ja ilmoitti mielipiteensä asiaan kieli poskessa.

Valintamme osui Parma-keittiöön. Valinta oli useamman asian summa. Palvelu oli priimaa. Mallistosta löytyi juuri meitä miellyttäneet seikat. Ja mikä mukavinta, niin tarjous oli enemmän kuin kohdallaa. Lisäksi saamme saman katon alta hankittua kaikenmaailman raksamatskua, joka tuntuu ainakin tässä vaiheessa huolettomalta ja helpolta vaihtoehdolta.


Erityisen mukavaa oli saada keittiömyyjältä paluupostia kun ilmoitimme valinneemme hänen aikaansaannoksensa: myyjä ilmoitti että on ihanaa alkaa tekemään yhteistyötä meidän kanssamme. Vaan ilo on täysin molemminpuolinen ja yhteistyö on käynnistynyt hienosti.

Johtotähti keittiön (ja koko talon) suunnittelussa on ollut pölyallergia, joten avohyllyjä emme aio harrastaa juurikaan. Yksi avohylly oli pakko hyväksyä näihin suunnitelmiin johtuen huuvan sijainnista (=kaapin ovi ei olisi auennut).

Tässä alustavaa suunnitelmaa keittiöön:

Kaappien lasiovien tummuus on hieman hämäävää näissä kuvissa...Eikä meille tule kuvassa näkyvää tiiliseinämää saarekkeeseen...
  


Mitään suurensuuria muutoksia ei näillä näkymin ole tiedossa. Tulossa on ehkä hieman erilainen huuva. Ja pöytätason (=laminaattiosion) sävyä pohdin vielä. Minua on keittiömyyjän taholta kannustettu, että muutoksia voi tehdä ihan siinä loppumetreilläkin. Että ottaisinko kuivauskaappiin kuitenkin ne rosteriset hyllyt muovihyllyjen sijaan ...

4 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää!! Jotain tuttuakin tuossa taitaa olla...;) Samoja ovimalleja ollaan hipelöity.

    VastaaPoista
  2. Hieman minua hymyilytti, kun kuuntelin minkä tyylisiä kaappeja olette kattelleet... teillä taitaa olla hyvä maku :D
    Ja kiitos Eeva kohteliaisuudesta :) Mun on niin vaikea hahmottaa noista kuvista mitä tuleman pitää. Että ihan yllärinä emännällekin nousee keittiö pystyyn :D :D :D

    VastaaPoista
  3. Voi varmasti näyttää luonnossa tosi hyvältä! :) Tästä on hyvä jatkaa!

    VastaaPoista