Kuten urheilussa, myös tässä rakennusprojektissa yksi avainsanoista on turnauskestävyys. Toiset on pitkänmatkanjuoksijoita ja toiset..hmm...sprinttereitä. Meidän perheessä voidaan ihan suoraan peilata nuoruusvuosien lajivalintoja tähän päivään: mies on maileri ja minä satasen pinkoja.
Kyse on varmasti myös luonteenpiirteistä; meitä kun on immeisiä rauhallisempaa sorttia ja mulletännekaikkiheti-sortimenttia. Ei varmaan tarvitse sanoa, kumpi meillä edustaa mitäkin koulukuntaa...;) Olen vuosia käyttänyt luonteenpiirteittemme kuvaajana tapetointia: meikämandoliino ottaa rullan kouraan, iskee liisterit kehiin ja lätkäisee rullan seinälle. Huonolla lopputuloksella. Mies mittailee, käyttää vatupassia ja tuumailee tovin. Vasta sen jälkeen on vuoro laittaa tapetti seinään. Priimalla lopputuloksella.
Eilen illalla huomasin väsähtäväni, kun olin kuvitellut ottavani raksattoman päivän (toki pyörähdin siellä työpäivän jälkeen tsekkaamassa tilanteen...) ja mies käytti aikaansa tietokoneella väliovi-ym.TÄRKEIDEN asioiden hoitamisessa. Tämä on ihan ok. Mutta kun torkun sohvan pohjalla klo 22 ja mielipidettäni kysytään ovien helojen valintaan, niin ..... ARGH! ....Minä tarvitsen hengenvetopäivän kerran viikossa, mies ei.:D:D:D
Tälläistä tämä on tämän pienen hetken- naimisissa ollaan sekä sen RAKKAAN puolison kanssa, joka tekee (lue:raataa) KAIKKENSA perheen uuden kodin eteen sekä sen uuden Kodin kanssa.
Ei ole oikeita tapoja toimia. On vain erilaisia tapoja toimia. Ja niiden välisiä kompromisseja. Ja rakkaudesta ei tingitä!
Lopussa kiitos seisoo: